tiistai 16. joulukuuta 2008

Ihanuus




Muutama metri vaijeria ja sekalaisia helmiä ja ihanuus on valmis. Tykkään. Voi kietoa kaulaan aika moninkertaisena, vähintään kolme.

Vaaleanpunainen unelma



Kesäkorun mallilla syntyi samanlainen vaaleanpunainen hempeily. Menee myös ystävän kaulaan.

Tekniikkaharjoittelua



Piti harjoitella linkkitekniikkaa (liian pitkän ajan jälkeen...), joten tekaisin kännykorun. Ja koska tuli kaverille luvattua.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Kranssi



Tämän kranssin tein jo viime jouluksi, vaan silloin ei liimaukset pitäneet. Toivotaan nyt parempaa onnea. Ainkin kuumaliima toimi tällä kertaa hyvin ja sen lisäksi laitoin vielä kosteudenkestävää puuliimaa sekaan.

Baskeri



Syksyn Novita-lehdessä oli tämä baskeri, joka piti ehdottomasti toteuttaa. Tuli ihanan muhkea Mambo-langasta.

Pukinkonttiin



Nämä tossut lähtevät joulupukin matkaan äiskälle vietäviksi.

Puolentoista tunnin pipo ja neulottu kauluri



Kun ei ollut sopivaa kauluria, niin sellainen piti neuloa. Ja kaveriksi sille valmistui yhtenä iltana virkattu pipo.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Joulu se tulla jollottaa...



...ja villasukkatontut ahertaa...

Blogi on ollut päivittämättä ihan hävyttömän kauan, mutta eipä ole uusia töitä hirveästi valmistunutkaan. Jostain kumman syystä tuo meidän vauveli pitää äidin kiireisenä. No, neuloa ehtii aina eli tässä muutamat joulupakettiin päätyvät sukat.

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Kesäkoru kaverille



Piiitkästä aikaa jotain käsitöitä. Vauvan syntymän jälkeen innostuin ensimmäistä kertaa helmipakin äärelle ja tuollainen syntyi kaverille kesälahjaksi.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Meidän Peppi



Tämä kaveri on jo pitkään pitänyt esitellä blogissa. Tunnistatko rodun?

Ideointia



Kortteja, kortteja. Tiimarista bongatut hauskat koira-figuurit pääsivät pahville... Tuohon alaosaan voi sitten kirjoittaa haluamansa toivotukset tilanteen mukaan: onnittelut, kiitokset, terveiset tms. Tai jättää kirjoittamatta, toimii nuo noinkin.

Nakkisormille töitä



Loppuraskauden turvottamilla sormilla syntyy sentään jotain, kun tekee vähän kerrallaan. Kuvassa Novitan kevät-lehdessä ollut huivi saman firman Rose mohair-langasta toteutettuna.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Kesäisiä decoupage-juttuja


Kukkaruukkuja kesäpihalle. Näitä täytynee vielä hieman restauroida, päälle vedetty venelakka oli yllättävän juoksevaa ja toisin paikoin jäi ikäviä valumajälkiä. Sen siitä saa, kun maalaa pihalla kyykistellen erittäin huonossa työasennossa... Mutta muuten näistä tuli ihan kivat!




Tässä pullokorissa ajattelin viedä kesätervehdyksenä jonkun kivan viinin jollekin hyvälle ystävälle...

Lapaset



Vihdoin ja viimein valmista! Nämä ovat olleet kohtuullisen kauan työn alla. Vaan parempi kesälläkin, kuin ei milloinkaan. Nyt kelpaa miehen pakkasia odotella ;)

torstai 1. toukokuuta 2008

Basistille



Tässä decoupage-tekniikalla koristeltu plektra-rasia yhdelle tuntemalleni basistille (jota suuresti fanitan)...

Nuttuja nuppuselle




Tässä pari nuttua meidän tulevalle pikkulikalle. Ohje Anu Harkin ihanasta Puikoissa-kirjasta. Molemmat tehty siis samalla Raitanuttu nuppuselle-ohjeella. Valkoinen lanka on Novitan Palmaa ja lilan kirjava Samos Lollipoppia.

Taas jotain uutta



Tämäkin piti vielä kokeilla! Menin kurssille vääntelemään rautalankaa ja tässä ensimmäinen tuotos.

Muutakin askartelua tähän väliin


Onnittelukortteja... Sinä osaat-lehdessä oli suunnilleen tuollainen malli, jota piti heti kokeilla.

Tilaustöitä




Pari tilaustyötäkin valmistui tässä hiljattain. Turkoosi-ruskeasta setistä tuli omasta mielestänikin tosi kiva, en meinannut raaskia antaa sitä ollenkaan pois ;) Tuo mustasävyinen rannekoru kuuluu yhteen jossain aikaisemmassa postauksessa olleen kaulakorun kanssa, jossa oli myös noita siruhelmiä ja kirkas sydän-riipus.

Muistivaijeria



Tähän rannekoruun kokeilin ensimmäistä kertaa muistivaijeria. Aika kivaa ja tosi helppoa saada näyttäviäkin koruja aikaiseksi. Tulihan tuosta aika bling-bling, mutta menee varmaan jonkun yksinkertaisen paidan kanssa ;)

Turkoosia



Tämän ajatus lähti oikeastaan tuosta ihanasta korunjakajasta, jonka löysin Villihelmestä. Pitkään oli jo muhinut ajatus linkkiketjunkin tekemisestä, joten tässä sitten kaikki samassa ja vielä ihanien turkoosien helmien kanssa.

Rondelleja




Tässäpä vihreästä rondellisekoituksesta tehty koru, jota voi käyttää ranteessa kaksinkertaisena tai sitten kaulakoruna yksinkertaisena. Ihanan keväiset värit tuossakin.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Mistä sen kevään tulon huomaa?

No ainakin siitä, että korujenkin värit muuttuvat kirkkaammiksi ja vaaleammiksi. Ihanaa, kun aurinko alkaa vihdoin paistaa!



Iso puinen sydänriipus yksinkertaisessa ketjussa...



Tässä korvikset Kevättuulia-kaulakoruun.

Kurssiterveisiä...


Sinellin sisustuskurssilla käyty ja mieleen jäi roppakaupalla uusia ihania ideoita. Kiitos kurssin vetäjälle Johannalle! Kaikenlaista tuli myös valmistettua. Tässä muutama otos kurssin sadosta. Ensimmäisessä kuvassa decoupage-tekniikalla toteutettu rasia. Oranssi pohjamaali on vähän liian voimakas, mutta ensimmäisiksi kokeiluiksi kelpaa kyllä :)



Tässä valokuvakehys, johon laitetaan meidän rekkujen kuvat. Kehys maalattu ja koristeltu polka-pilkuilla. Taustapaperina kiva terrieri-aiheinen skräppäyspaperi.



Tämä liitutaulu oli ihan ensimmäinen decoupage-kokeilu ja onnistui ihmeen hyvin.



Tässä vielä ovikoriste, jonka ehdin aloittaa kurssilla. Viimeistely piti tehdä kotona, kun liimauksien kuivumisessa ym. kesti sen verran kauan. Pohja on tehty kynttiläpatinointi-tekniikalla eli alla on ruskea kivimaali ja päällä perusvalkoinen.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Tuottelias pääsiäinen




Tässä muutama pääsiäisen aikaan syntynyt koru. Kullanvärisen korusetin tein ihan vaan itselleni ja täytyy sanoa, että tykästyin kyllä :)

Mustat korut tilaustöitä. Voisin kyllä käyttää itsekin...

Helminauhaa



Näille tällaisille koruille, jotka ovat periaatteessa vain helminauhoja, joita voi kietoa kaulan ympäri, oli joku nimikin, mutta en nyt kuollaksenikaan muista mikä se oli... Jos joku muistaa, niin kommenttia jättämään vaan. Pituutta nauhalla on joku puolisentoista metriä...

Pääsiäisaskartelua





Kaikenmoisia munia pääsiäiseksi! Huovutettuja luomuksia vartioi pääsiäiskana Hulda, joka toivottaa Hyvää Pääsiäistä! Muoviset munat tikun nenässä höyhenillä varustettuna on pistetty kaunistamaan kukkaruukkua. Idean näihin sain, kun ostin Matleenan kukasta töihin pääsiäiskukkasen, jossa oli vastaavanlainen muna koristuksena.

Hah-hah-hahtuvaa...



Vaikka talvi ei tunnu hellittävän, niin silti voi virkata keväisen vihreän kassin. Tästä olisi pitänyt ottaa kuva ennen pesukonekäsittelyä, oli nimittäin sen verran mainion näköinen hehtaarikassi ainakin kolminkertaisessa koossaan :) Mutta noin näppärän kokoisena tuli siis pesukoneesta.

perjantai 7. maaliskuuta 2008

Vielä yksi joululahja



Tämäkin kuva pyöri tuossa koneella, enkä ollut muistanut laittaa sitä tänne. Vapaalankavanutusta ja märkähuovutusta ja tuollaista jälkeä tuli. Ja kuva on rasittavasti väärin päin, vaikka Photoshop näytti sen ihan oikein... Korjaan joskus, jos jaksan.

Virkattu mato vai mikä tuo onkaan?



Tässä yksi joululahjaksi virkattu huivi, joka on unohtunut laittaa tänne. Ennen joulua ei tietysti voinut, jos vaikka lahjan saaja olisi vilkuillut blogia... Huivi näyttää aika mielenkiintoiselta tuossa kuvassa, mutta on ihanan pehmeä ja mukava kaulassa. Helppo ja nopea malli Novitan Palmasta.

Kevättuulia


Inspiraatio syntyi näistä ihanista karkin värisistä helmistä. Ihan keväinen olo, kun tämän pistää kaulaan :)

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Kesävauvalle kesämyssy



Tässä kuvassa pitsimyssy meidän vielä syntymättömälle ihanaiselle pikkulikalle :)

Pitkästä aikaa





Tässä vihdoin muutama uusi kuva alkuvuoden helmeilyistä. Aika vähän on nyt tullut tehtyä, mitkä lie kiireet häirinneet :(

tiistai 1. tammikuuta 2008

Joulukortti



Laitetaan nyt vielä tästäkin kuva, kun sattui tuossa työpöydällä olemaan. Meidän perheeltä lähti siis tänä vuonna tällä kuvalla varustettu kortti. Kuvan otin yhden piparisession jälkeen, käsittelin PhotoShopissa, teetin paperisiksi, liimasin ruskealle kartongille ja kirjoitin toivotukset kultatussilla. Olisipa saanut vielä tuoksunkin mukaan!

Jouluinen kranssi oveen



Joulukranssi omaan oveen. Melkein samanlaisen vein myös äidille kotiin. Joulun alla valmistui myös käpykranssi, josta unohdin ottaa kuvan, enkä enää sitten ehtinyt, kun kuumaliima petti ja kävyt alkoivat karista yksi toisensa jälkeen pois :( Täytyy jossain vaiheessa korjata se ja kuvata sitten...