tiistai 10. heinäkuuta 2012

Lapaset

Toinen työ todelliseen tarpeeseen. Tammikuussa havaitsin, että en omista kuin yhdet lapaset eli olihan toiset saatava. Käytössä olivat, koko lopputalven.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Vaihteeksi koruja

Pitkästä aikaa myös koruilua. Kuvat on kyllä aivan kauheita, mutta näillä nyt mennään. Koskaan en ole kuviani Photoshopannut (vaikka olisi ehkä ollut syytä), mutta nyt olisin sen tehnyt, jollei fotari olisi ottanut ja tiltannut. Kiva.

Tossut

Tässäpä melko karun näköiset, tosi nyppääntyneet tossut, jotka tein jo joskus sata vuotta sitten (no ainakin puoli vuotta) varastostani löytyneestä Novitan Huopasesta. Tossuja on käytetty tosi paljon ja sen kyllä huomaa. Teen ensi talveksi toisetkin.

Joululahjoja

Miksei muka heinäkuussa voi esitellä joululahjoja?? Niin. Mulla on ongelma. En millään saa töitäni a) kuvattua b) purettua kuvia kamerasta. Tässä nyt kuitenkin kaksi kauluria miehelle. Lila valmistui joululahjaksi ja toisen tein vähän myöhemmin ohjetta hieman soveltaen (enemmän kavennuksia). Lila lanka on Woolia, harmaa Cascade superwash sportia. Ohje on tämä.